Monday 18 June 2012

Provinssi!

Arvatkaa nukuinko keskiviikkona :'D? No ehkä 3 tuntia, yhteishaun tulokset jännitti aivan hememtisti. Aamulla vihdoin selvisi etten ainakaan ollut päässyt/joutunut Lyseolle niinpä nappasin tavarat mukaani ja suuntasi junalla Tampereelle. Yhhyhyh elämäni jännittävimpiä hetkiä kun käveli siihen tammerkosken lukion oven eteen ja yritti löytää listasta nimeänsä... no olinhan minä siellä!! Aivan uskomatonta, pääsin tammerkosken lukion taidelinjalle! No siinä sitten kävin ilmottautumassa, sain tuutoreilta kaikenmaailman lappuja. Sen jälkeen mulla oli vielä melkein pari tuntia aikaa ennen kuin mun juna seinäjoelle lähti. Niinpä kävin ostamassa kirsikoita ja cybershopista ihanan napapaidan ja korvikset koska omani olin kotiin unohtanut^^ Ostin myös jätskin jota sitten rautatieasemalla odotellessani söin. Ensin junan piti lähtee 15 minuuttia myöhäs mutta se ei jäänytkään odottamaan Turusta tulevaa junaa niin päästiinkin pian matkaan mutta matka ei silti ollut mikään ihanin, tunkkanen ilma, känniläisiä nuoria miehiö jotka soitit täysillä rappia ja sitten vielä joku idiootti veti hätäjarrusta niin oltiinkin se 10min myöhäs <3 
 













Seinäjoella sitten näinkin Aunen jonka kanssa provinssin vietin. Loppu torstai oli vähän tylsän puoleinen, puhuttiin kaikenlaista ja yritettiin käydä kävelyllä. Illalla tuli myös lievä paniikki ku älysin että olin unohtanut provinsis lippuni kotiin! No onneksi sekin asia järjestyi, veljeni toi minulle seuraavana päivänä lipun ja tuli sitten provinssiin itsekkin.



















Perjantaina provinssi aukesikin vasta viideltä joten alku päivä meni telkkarin ja vaate kriisin parissa : DD Kun provissiin vihdoin päästiin käytiin katsomassa poets of the fall ja ostin siinä sitä ennen 3 levyä, snow patrol - up to now, Gaagaaling - royal stranger, Rise against - end game. Lauantaina ostin myös Billy Talent - 3 levyn. 

Mainstage

Snowpatrol - Gary
Snowpatrol - Nathan




















Snowpatrol oli toinen artisti jota kävimme perjantaina katsomassa ja keikka oli kyllä loistava! Nyt sitten innostuin kuuntelemaan snow patrolia enemmänkin^^ Ostin myös vielä Billy Talentin paidan ja syötiin mun veljen kanssa kevätkääryleet ja nuudeleita. Oli tosi mukava viettää veljenki kaa aikaa :3 Lähdimme provinssista jo siinä yhdentoista aikaan kun ei ollut oikein mitään katsottavaa ja alkoi tulla kylmä. Matkalal tädillemme jonka luona yövyimme joku ihana känniläinen tuli kävelemään meidän viereen ja on se kyllä kiva ku sellanen pari metrinen mies tallaa jalalle <3<3

Apulanta - Toni
Apulanta - Sami




















Lauantai menikin päälavan edessä. Seisottiin siinä klo 14:30-22:30 elikkä sellatteet 8 tuntia :''D!! Aluksi näin Noraa jota en olekkaan nähnyt varmaan pariin vuoteen niin kuin en ollut Aunekaan : D!! Toivottavasti vois jatkossa jutella taas Norankin kaa enemmän^^ Ensiksi oli Apulanta. Apulannan olenkin nähnyt jo kerran aikaisemmin vuosi sitten. Keikka oli tosi kiva! Harmitti vaan vähäsen että soittivat jonkin verran uusia biidejä joita en ole kuunnellut sitten ollenkaan....

Aika suloinen :')
Chisusta tuli varmaan parhaat kuvat x)








Seuraavana oli Chisu jota piti odotella tunti niin kuin jokaisen artistin jälkeen. Chisu on nykyään varmaan myös yksi lempi artistejani! Oli siis tosi kiva nähä livenä ja kaikki lempi biisini hän lauloikin ehkä paria lukuun ottamatta. Chisun jälkeen päästiinki ihan eturiviin! Tai no minä pääsin kaiteen viereeseen ja Aune taakseni ^^;; Vaikka toka rivi on hyvin edessä niin siinä on kyllä paljon eroa, edessä voi nojata kaiteeseen eikä sun paikkaa helpolla viedä joten se on aika "turvallinen" mutta sitten siinä taaempana on vaa massan keskellä ja ihan vietävissä : /
Rise against- Tim
Ahdistuneita ihmisiä.


Ihana Zach ja joku face sencor  :''D
 
 No joo sitten tuli rise against ja se olikin aika hullua :'''D Aunen takana oli jotain häiriköitä jotka oikeasti hyppivät päälle jne. En oo rise againstia vielä nii paljoo kuunnellu mut vaikuttaa vielä hyvältä bändiltä :3 Odotus rise againstin ja billy talentin välillä tuntu ikuisuudelta!! Aune luovutti jossian vaihees ku porukka töni nii pahasti ja juttelin siin välis yhen tytön kanssa joka oli odottanu kuus vuotta Billy Talenttia : D! Siihe verrattuna mun 2-3 vuotta ei tunnu missään xD Onneks Billy Talentin aikana ei ollu nii paljoo tönimistä yms. nii pysty hänki varmaan nauttii. 
Benjamin >3<

Uh

Ah

Oh!
 Mutta siis Billy Talent oli aivan mahtava!!! Ahbahhdfbjd rakastan taas niitä entistä enemmän. Benjamin on niin pieni söpö energinen emo piru :''D! <3<3 ja Ianin fleda on hieno :''D <3 Vähän harmittaa ku oon kuunnellu niiden biisei kyl melkein kyllästymiseen asti mut en oo koskaan niitä snaoja opetellu! Et iha kuulolta niitä oon vaa oppinu mut enhän minä mun enkun taidoilla niiden Kanadalais aksentista mitää selvää saa : / mut tjoooo. Aunea tultiin hakee jo siin yheltoist mtu napattiin siit vielä mukaan makkara perunat ku oltiin viimeks syöty tyylii klo 13 :') Vähän harmitti ettei pmmp:tä ehitty näkee kun se kuulu mun huoneeseen niin selvästi mut ei se mitään ku nään ne viel ruisrockis^^ Juttelin viel Annan kaa meses syvällisyyksii festareist ja yön sainkin vallata koko parisängyn itselleni <3

Sunnuntaina en si enää provinssiin menny. Heräsin joskus kaheltatoista, kävin pesulla, söin leivän ja sit lähettiinkin jo ajamaan Hämeenlinnaan x) Matka Seinäjoelt Hämeenlinnaan varmaan kesti jonku kolme tuntia? Mut kaikenkaikkiaan oli tosi ihana reissu ja oli kiva päästä kotiin rankan viikonlopun jälkeen ^^ Ens viikonloppuna juhannukseks pitäis lähtee TAAS seinäjoelle :''D et sellasta : D Tulipa taas pitkää tekstiä. Kiitos jos jaksoitte lukea!!!! <3

No comments:

Post a Comment